Kokonaiskuva

Yhteisöllinen johtaminen ei ole sinänsä hyvä tai huono vaihtoehto toimia. Mistä voimme päätellä, että jossakin tilanteessa ei ole toteutettu yhteisöllisen johtamisen toimintatapaa? Kenties seuraavista havainnoista:

  1. ihmiset loukkaantuvat, kun heitä ei ole kuultu
  2. syntyy äänestystulos, joka ei tyydytä ketään kunnolla
  3. tehty päätös aiheuttaa ongelmia, joita ei osattu ennakoida.

Mistä voimme päätellä, että yhteisöllinen johtamistapa toimii? Ehkä seuraavista havainnoista:

  1. jokainen meistä vaikutti onnistuneeseen tulokseen
  2. etenimme rauhallisesti, määrätietoisesti ja vaiheittain haasteesta yhteiseen päätökseen
  3. otimme huomioon riskit ja paransimme kykyämme selviytyä erilaisista tilanteista
  4. opimme toisiltamme ja oivalsimme kokonaan uudenlaisia ratkaisuja.

Seuraavan kuvan avulla tutkimme yhteisöllistä johtamista osana jatkuvaa ja menestyksellistä haasteiden ratkaisua.

Dialogi on merkitysten virtaa ihmisten välillä. Ajattelemme yhdessä. Emme siis toimi niin, että yksi tai useampi yrittää syöttää oman ideansa muille. Opimme kunnioittamaan, kuuntelemaan, odottamaan ja puhumaan suoraan omista ajatuksistamme.

Käytämme työmenetelmiä, joilla luova ongelmanratkaisu onnistuu ja tuottaa yllättäviä oivalluksia.

Sovellamme yhteisöllisiä työskentelytapoja, sellaisia, jotka pakottavat meidät oppimaan toisiltamme. Emme hyydy näennäiseen samaa mieltä olemiseen vaan huomaamme erilaiset käsitykset ja tulkinnat.

Arvostamme itse kunkin omaa ja yhteistä oppimisprosessiamme.

Kuljemme etapilta toiselle johdonmukaisesti: Pihalta aloitamme erilaisten haasteiden ihmettelyn. Suunnassa lukitsemme yhden ratkaistavan haasteen yhteiseksi kohteeksemme. Merellä luova mielikuvituksemme ja elämänkokemuksemme auttavat oivaltamaan uusia ratkaisuja. Pajassa testaamme ratkaisuja käytännössä. Torilla toteutamme ratkaisun, saamme energiseen yhteistyöhön mukaan nekin, jotka eivät osallistuneet valmisteluun.

Hyvin haastavaa on tiedostaa, mitä minä varsinaisesti haluan tässä tai tuossa asiassa. Seuraavassa kuvassa on kenties apuväline tiedostaa yhteinen kohde, jota juuri nyt on hyvä lähteä tutkimaan.

Kun löydät rumaan tai pahaan haasteeseen täsmällisen Miten -kysymyksen, olet jalostanut haasteen hyväksi haasteeksi. Meidän suuri kulttuuritekomme on yhdessä jalostaa mielikuvia, käsityksiä, yleistyksiä hyviksi, ratkaistaviksi haasteiksi. Jalostamisen idea avautunee seuraavassa kuvassa.

 

Sulje ikkuna