Ideointimatriisi, esimerkki(Matriisissa olevat ideat EIVÄT ole välttämättä toisiaan poissulkevia. Osa ideoista on ilmeisesti nykyisen toimintatavan kuvausta, osa suorastaan hylättäviä mahdollisuuksia.)
|
| NÄKÖKULMA:
Yhteisöllinen toimintamalli: Foorumi- työskentely |
Idea A | Idea B | Idea C | Idea D | Idea E | Idea F | Idea G | Idea H |
| Prosessi | Kuvataan avointen kysymysten avulla etapista ja asiasta riippuen | Asetetaan vain yksi otsikko, josta keskustellaan ilman prosessin muotoilua | Käytetään tarkistuslistaa, joka sopii etapille asian tarkasteluun | Muodoillaan prosessi ensin yhdessä, sitten toteutetaan se | ||||
| Konfliktit ja ristiriidat | Kriisitilanteissa
sovelletaan jälkipuinti- menetelmää |
Vakavissa kriireissä jututetaan osapuolia ensin kahden kesken ja sitten hankevastaava ilmoittaa oman päätöksensä | Jokainen noteerattu poikkeama käsitellään heti avoimesti | Luotsien vastuulla on vetää ihminen pois uhrin osasta, johon hän on syyllistettynä tai syyllistävänä osoittanut joutuneensa | Vakavat kahden - kolmen väliset tulehdukset eristetään hankkeesta heti kun suinkin mahdollista. Tämä ei tarkoita ihmisten poistamista hankkeesta | Jos hanke muuttuu alituiseksi riitelyksi, se pysäytetään ja avainhenkilöt vaihdetaan | Toimitaan ikäänkuin konflikteja ei olisi | |
| Muu organisaatio asiakkaana | Muu
organisaatio tietää hankkeesta ja saa lyhyitä tilanne- raportteja edistymisestä |
Muuta
organisaatiota tuetaan kehittymään niin, että hankkeen tulokset saadaan
juurtumaan toiminta- kulttuuriin |
Muuta organisaatiota palvellaan tarjoamalla käyttöön uutta tietämystä tai uusia menetelmiä | Muu organisaatio koetaan vastuksena ja uhkana. Huomaamatta kehittyy jännite toisten ja kehitystyötä tekevän kuuman ryhmän välille | ||||
| Verkostotyö | Kehityshanke muodostuu navaksi, johon halutaan kytkeytyä | Kehityshanke yritetään linkittää toisiin solmuihin ja napoihin, mutta sitä ei pidetä houkuttavana | Kehitys- hankkeen toimintakyky ja sitä tietä houkuttavuus paranee koko ajan |
Kehityshanke tuloksineen koetaan vaarallisena omien intressien kannalta verkossa | Kehityshanke linkkiytyy vastaavien hankkeiden kanssa ja erkanee alkuperäisestä verkosta | Kehityshanke kehittyy merkittäväksi verkoksi, joka erkanee alkuperäisestä verkosta | Kehityshanke
romahtaa yksittäis- kokeiluksi ja menettää olemassa- olevat linkkinsä |
Kehityshanketta ei ymmärretä linkittää verkkoihin, joilla olisi ratkaiseva merkitys onnistumisen kannalta |
| Väliintulot prosesseihin | Luotsi varmistaa, että hänen panostaan pyydetään ja tarvitaan | Luotsi tarjoaa tietonsa ja arvionsa vasta sitten, kun toimijoilla on välituloksia, joita he itse voivat luotsin avustuksella koetella | Luotsi ei vastaa suljettuihin kyllä/ei kysymyksiin | Luotsi tarjoaa peiliksi tutkimustietoa, ulkopuolisia kokemuksia ja vaihtoehtoisia näkökulmia tai käsityksiä | Luotsi
arvioi, että hanke alkaa kohta mennä kiville ja tulee yksityis- kohtaisin ohjein luotsaamaan takaisin oikealla reitille |
Luotsi
tekee väliintulon, jos arvioi, että voi sillä tavoin kohentaa omaa
asiantuntija- valtaansa |
Luotsi ei puutu kriittisiin kohtiin vaan ylistää ja varmistaa näin olevansa suosittu ja hyväksytty | Luotsi vetäytyy väliintulossa, kun aggressiot kohdistuvat projektioina häneen |